Kehon painon takia kantapäihin tulee kuormitusta, iho jännittyy ja venyy hieman. Jalkapohjien iho on kuivempaa kuin muualla kehossa. Se johtuu siitä, ettei siellä ole talirauhasia ja hikirauhaset kosteuttavat vain sitä aluetta.

Jos jätämme jalkapohjan alla olevan ihon huomiotta emmekä huolehdi siitä, niin iho muuttuu kuivaksi, kadottaa elastisuuden ja kantapäiden alueelle syntyy halkeamia.

5 vaihetta halkeilevien kantapäiden hoitamiseen:

  • Ensiksi kylvetä jalkoja lämpimässä vedessä noin 10–15 minuuttia. Lisää kylpyveteen pehmentävää ja kosteuttavaa kylpysuolaa tai kylpyöljyä.

  • Sitten raspaa kantapäitä varovasti pimssikivellä tai erityisellä kantapääviilalla.

  • Kuivaa jalat huolellisesti. Kosteiksi jääneet varpaanvälit on hyvä ympäristö bakteerien ja sienten lisääntymiseen. Jalkojen huolellisella kuivaamisella vähennät esimerkiksi jalkasienen syntymisen vaaraa.

  • Heti kuivaamisen jälkeen voitele jalkoja kuivalle iholle tarkoitetulla Globadermin voiteella.

  • Erityisen suositeltavaa on voidella jalkoja iltaisin ennen nukkumaanmenoa sekä voitelemisen  jälkeen laittaa sukat jalkaan. Yöksi jalkaan jätetyt sukat auttavat voidetta imeytymään paremmin.

Globaderm SOS voide sinun kotona! 

Jos sinulla on:

  • Kuiva iho, halkeilevat kantapäät, kuivia läikkiä iholla
  • Auringonpolttamia
  •  Atooppinen iho (Sopii emulsiovoiteeksi)
  • Hankaumia, naarmuja
  • Tatuoinnin jälkeiseksi hoitovoiteeksi
  • Karvanpoiston/depiloinnin jälkeen käytettäväksi

 

Päivittäinen hoitovoide koko perheelle!

 

Ei sisällä keinotekoisia väriaineita tai tuoksuja.

Sisältää luonnollista eukalyptusöljyä, joka antaa voiteelle antiseptisiä ominaisuuksia.

Auttaa säilyttämään ihon luonnollisen suojakyvyn.